Samalla mustalla ruunalla siis menin kuin viime viikolla kentällä, ihan kiva että oli edes se yksi kenttätunti alla. Alkumatkasta hepat pelästyivät heti jotain metsän mörköjä ja tekivät U-käännöksen tallille päin, mutta onneksi omani ainakin liikkui issikaksi melko maltillisesti ja päästiin saman tien jatkamaan matkaa. 

Eka laukka meni hitaaksi liitopassiksi, ja hetken tölttäämisen jälkeen yritettiin uudelleen pitkällä suoralla. Taas lähti passiin, ja kun sain ohjeet lisätä kaasua, niin mentiinkin niin lujaa etten ole varmaan koskaan millään hevosella mennytkään. Ja edelleen siis passissa. Jarrut eivät oikein toimineet, mutta useamman pidätteen jälkeen tipahdettiin ristilaukalle ja siitä sitten vähän päästä töltille. Huhhuh, olipa aika jännittävää, vaikka pakko sanoa että liitopassivaihessa hirvityksen tunteen lisäksi tuli riemu vauhdista. Ja passissahan oli varsin kiva istua, eikä autojakaan onneksi tullut vastaan... 

 
Takaisin päin tullessa kokeiltiin vielä nostaa se laukka käynnistä ylämäkeen, ja omaksi pettymyksekseni koitin taas panna vienosti hanttiin enempiä laukkaamisia. Tällä kertaa laukka kuitenkin nousi hyvin, nyt koitin kahden vasemman laukan yrityksen jälkeen nostaa oikeaa, ja ehkä se sitten oli sitten se helpompi laukka. Isoliikkeisen ponin laukkakin oli isoa, mutta oikein mukavaa ja pyörivää. Ja tällä kertaa jarrutkin toimivat. 

Muu osa matkasta enimmäkseen töltättiin tai ravattiin, otettiin toki pidempiä käyntipätkiäkin. Kiva oli kyllä ratsastaa issikalla jolla on kunnossa olevat vaihteet – töltti-ravi ja ravi-töltti siirtymät onnistuivat aika hyvin. Töltti oli välillä epäpuhdasta, mutta siihen auttoi heti kun muisti pehmeämmän käden. Laukkakin olisi varmaan noussut kun olisin antanut selvemmät avut ja enemmän siimaa, mutta kun aina vähän jännittää vieras ja vielä reipas hevonen. Passia ei kuulemma saisi ratsastaakaan kuin korkeintaan kerran viikossa, ettei jää passivaihde jumiin. 

Tallille päästyä tädissä oli kyllä aikamoinen adrenaliini-annos, mutta mitään kamalampia traumoja ei kumminkaan jäänyt – ihan kiva huomata että tasapaino on edes pikkuisen parantunut eikä putoaminen ollut lähelläkään. Ja ensi kerraksi maastoon luvattiin parempijarruinen menopeli. 

Eka heppa, punarautias isohko ruuna oli ihan kiva sekin, vaikka sillä ei oltu ratsasteltu juurikaan. Ei se kummia osannut, enkä sitä tahtonut millään saada edes ravaamaan kun töltti oli niin vahva, mutta ihan kivaa oli silti. Kummoisia tehtäviä ei voinut tehdä kun kenttä oli vähän jäässä ja heppa osaamaton. Hiukan peruutuksia, voltteja ja ympyröitä, pysähdyksiä, ja sitten sen ravin ylläpitämistä. Heti jos ravatessa hiukankin jännitti jotain paikkaa, tipahdettiin oitis töltille.

Toisella tunnilla sitten tehtiinkin vaikka mitä. Ensin pääsin liina kädessä tekemään open ympärille käynnissä eri kokoisia ympyröitä, ja tarkoitus oli että liina pysyy koko ajan suorana ja että heppa pyöristyy ja myötää. Sitten tehtiin töltissä kahdeksikkoja tötteröitten ympäri, pysähdeltiin tötteröiden välissä, ja käynnissä kahdeksikolla pohkeenväistöjä. Sitten ravia uralla – ihana iso ravi! Ravissa pääty-ympyrällä koitettiin myös saada jonkinlaista peräänantoa kehiin, ja hetkittäin se ihan onnistuikin. Tehtiin kai jotain muutakin, mutta eipä enää muistu parin päivän jälkeen mieleen…

Vaikka viimeisistä issikkatunneista on aikaa, tuli vanha töltti-istunta jostain selkäytimestä. Ikävä kyllä, sillä kädet nousi ihan liian ylös. Ainakin tällä tokalla hepalla piti töltätä kädet melkein sylissä, ja aina ne tuppasivat nousemaan. Istunta muuten oli kaiketikin ihan ok. 

Tunnin lopussa ope nousi itse selkään kun halusi näyttää pohkeiden ja pidätteiden käyttöä – ja kävi niin klassisesti että heppapa lakkasikin tekemästä juuri mitään mitä piti. Kaikki askellajit sekoittuivat ja tulivat miten sattuu, eikä peräänannosta ollut tietoakaan kuin vasta hyvän tovin päästä.

Kiva paikka taisi tulla löydetyksi, ja vaikka kuvittelin että en enää isoista hevosista issikoihin vaihda, niin hullusti taisi käydä.

* * *

Syy ratsastuksen "lopettamiseen" oli se, että vakkariheppa alkoi oireilla jalkojaan, ja kaksi muuta tarjokasta ei miellyttänyt sitten yhtään. Raha- ja aikapula sitten sinetöivät päätöksen.

Tuolla isohevostallilla ehdittiin orin kanssa kyllä kokea ikimuistoisia juttuja: laukat paksussa hangessa, kiipeilyt hurjilla kallionjyrkänteillä, ekat laukat maastossa isolla hevosella,  ja laukanvaihtoharjoitukset kentällä! Kyllä on oria ikävä, mutta aika aikaansa kutakin… "Tavallisia" ratsastuskoulujakin tuli tuossa välissä kokeiltua, mutta eka oli liian kallis ja hieno, ja toinen aivan kauhea. Ei taida tästä tädistä olla ratsastuskouluratsastajaksi!

Tunti aloitettiin tänään rauhallisesti, tehtiin niitä samoja etuosakäännöksenpuolikkaita neliöllä, mitä taidettiin tehdä edelliselläkin tunnilla. Vasempaan oli aika tiukassa, oikealle saatiin muutama tosi mallikas. Vasemmalle piti koittaa pitää huolta siitä että eteenpäinpyrkimys säilyy, ja sitten tupattiinkin hosumaan kulman yli. Tällä kertaa taisin istua kumminkin aika suorassa.

Lopputunti laukattiin. Ensin kumpaankin suuntaan koko kentänpuolikkaalla ja kumpaankin päätyyn voltit. Edelleen vasen kierros oli tosi vaikea sekä nostojen että laukkaamisen suhteen. Laukka oli varsinkin aluksi aika nelitahtista, ja sen ylläpitäminen vaati jatkuvaa pohjetta ja raippaa. Voimakas laukkapohje sai koko istunnan jännittymään, ja se ei taas ollut omiaan lisäämään vauhtia. Volteista taisi tulla enemmänkin ympyröitä, ja päädyissäkin vähän oiottiin kun keskityin vaan siihen että pysytään oikeassa askellajissa. Hitaamman laukan aikana alhaalta alkoi kuulua kauheaa kolketta, ja piti ihan siirtää hepo käyntiin ja kysyä Tiialta että miksi sen kaviot ottavat niin kovasti yhteen. Vaan eipä olleet kaviot – vaan pallit.  Kuulemma alkavat joskus hakata yhteen jos laukka ei ole kovin hyvää. Vauhtia lisäämällä saatiin sitten läiske hiljenemään.

Seuraavana vuorossa olikin sitten kiroilunsekaista rankempaa käskytystä, kun piti tehdä laukannostoja ravista. Tätä kuulemma hinkutetaankin sitten koko syksy niin kauan että alkaa onnistua. No, menihän se paremmin jo kuin viimeksi, onnistumisprosentti taisi huidella jo viisissäkymmenissä. Vaikeus on siinä kun ori vaatii niin voimakkaat avut, ja siinä menee sitten koko istunta ihan pieleen. Tällä kertaa kevensin heti, sitten vaan askel istumista ja siitä nosto. Pari kertaa taidettiin saada laukka aikaiseksi ihan rehellisestä harjoitusravistakin. Ensi kerralla voisi koittaa avittaa heti raipalla, heppa kun taatusti kumminkin tietää mitä siltä odotetaan... MIelenkiintoinen syksy tulossa.

Vaikka aluksi (ja orikohtausten aikana) vähän taas jänskätti, niin tunti oli kiva ja jäi hyvä mieli. Kenttä on vilkkaan ulkoilureitin varrella, joten tunnin aikana meni ohi koiria, lapsia, mopoja, ja kaikkea muuta mahdollista. Ihan millä vaan hepalla en kyllä tuolla tahtoisi ratsastaa, mutta ehkäpä se näillä menee. Polttiaisia oli myös enemmän kuin tarpeeksi, myös orin korvassa ja omassa nenässä. Ensi kerralla offit mukaan.

Edellisellä tunnilla olikin taas kimon osalta äksöniä, kun se pukitteli jättipukeilla ratsastajaansa alas, ja oli muutenkin säikky ja hankala. Tuommoista katsoessa tulee aina itsellekin vähän epävarma olo, mutta selkään päästyä se onneksi hälveni jo alkuverkan aikana. Tänään koitin kiinnittää vähän enemmän huomiota verkkaan, tein paljon voltteja, ja koitin tehdä pohkeenväistöäkin vähäsen, sekä laukattiin kumpaankin suuntaan (käsien jännittyminen sai kommenttia verkkalaukassa). Ori oli hyvin vertynyt kun Tiia oli hypännyt sillä (130 senttiä kuulemma ) meitä ennen, ja siinä välissä oli vielä tavallinen tunti. Laukat nousivat tänään hyvin kun ne viimeksi takkusivat, ja muutenkin ori oli vähän suosiollisemmalla päällä. Silti ekat harjoitukset olivat aika tuskaa, ei saatu kauheasti kehuja. Estesatulassa könötettiin taas tänään, ja lisäksi varusteina oli martingaalit ja full cheek -kuolaimet. Olisipa kiva päästä taas kohta jo koulusatulaan, josko siinä saisi edes vähän nätemmän istunnan.

Aloitettiin tekemällä puolikkaita takaosakäännöksiä neliöllä (tahmeassa käynnissä ), ja siitä sitten jatkettiin neliöllä ravissa, kulmat käynnissä. Ravi piti saada heti – ja sen piti olla vauhdikas ravi – eikä Tiialle oikein kelvannut meidän yritykset. Välissä sain oriin sen verran vauhtia, että se oli lähteä laukkaan (ja lähtikin välillä) kulmien jälkeen, mutta sitten kun siirryttiin taas tekemään niitä takaosakäännöksiä, vauhti hyytyi väkisin eikä raipastakaan ollut pahemmin apua. Tiia otti meidät sitten vuorotellen ohjista pitäen pistämään hevoset väistämään sitä pohjetta, ja aika paljon sai kyllä raippaa käyttääkin että käännöksistä tuli nopeita. Tiian mukaan mulla on ihan väärä taktiikka käyttää pohjetta, kun olen jostain (ei mitään hajua mistä?) oppinut käyttämään pohjetta naputellen nap-nap-nap-nap, kun taas Tiian mielestä yksi reilumpi pukkaus pohkeella pitäisi riittää. Mitenhän lienee, tai riippuuko hevosesta ja opettajasta?

Ja sitten laukattiin! Tänään harjoituksena oli laukata ensin pääty-ympyrä, jatkaa siitä pitkää sivua pitkin toiseen päätyyn, ja tehdä siellä kummallekin puolelle kenttää voltit. Pari kertaa päästiin putoamaan raville, mutta laukat nousivat joka kerta hyvin uudelleen. Eka esteenkiertäminen voltilla meni taas pipariksi, ja vähän jännitti sekin että jos en saa käännettyä, niin päädytäänkö hyppäämään esteen yli. Niin vaan kumminkin saatiin niitä pieniäkin voltteja tehtyä, vaikka välillä Tiia joutui aika kovasti käskyttämään. Missään välissä ei kumminkaan pelottanut, vaan laukkaaminen oli ihanaa ja sitä olisi voinut jatkaa ihan miten kauan vaan! Mitä enemmän laukattiin, sen paremmalta alkoi tuntua (oma istunta taisi matkan varrella rentoutua), ja kerrankin vauhtia oli Tiiallekin tarpeeksi ja saatiin oikein kehuja siitä että hevoset laukkaavat hyvin. Jee!

Sunnuntaina lähdettiin samoilla hevosilla neljän tunnin maastoon, vaikka lopulta maasto typistyi vähän kun yksi ratsastajista putosi aika pahasti, ja sen jälkeen loppuretkue lähti oikotietä takaisinpäin. Vaikka leiriläisiä olin 11, maasto sujui aika sutjakasti kun vetäjät olivat molemmissa päissä ja lisäksi vielä keskellä. Muuten mentiin aika rivakkaa vauhtia helteestä huolimatta, mutta yhtään varsinaista laukkapätkää ei päästy tekemään. Muutaman kerran me taaempana olijat päästiin sentään ottamaan etummaisia laukalla kiinni, ja hepallani olikin varsin ihana ja pehmeä laukka.

Leiri oli hienosti järjestetty, heppa oli kiva (vaikka tuppasikin vähän äksyilemään), ja paikka oli siisti ja hieno. Ilmat suosivat kun kumpanakin päivänä oli hellettä – eikä paarmoja tai muitakaan öttiäisiä ollut. Illalla nautiskeltiin juustopöydästä (ja viinistä) ja ihailtiin täysikuuta. Maastot olivat myös kivat, jonkun verrran mentiin sorateitä ja pikkupätkä asvalttitietä, mutta enimmäkseen metsäteitä  ja polkuja. Kiva leiri ja kiva talli, voi suositella!

Tunti oli vaihteeksi Heinin kanssa, ja sain mennä taas orilla. Ilma oli kuuma ja hepat laiskoja, ruuna vedätti Heiniä ihan täysillä, ja oriakin laiskotutti. Alkuverkassa en saanut laukkaa millään nostetuksi, ja varsinaisessa laukkaharjoituksessakin se oli työn takana. Harvinaista orin kanssa, ei se nyt yleensä ihan noin hyydyksissä ole sentään ollut! Meidän jälkeen oli estetunti, joten hevosilla oli estesatulat, ja kylläpä siinä tulikin niin pahan näköinen tuoli-istunta, ettei paljoa viitsinyt peiliin katsella! Tai voihan se olla niinkin, että ei se siitä olisi koulusatulassa sen kummemmaksi muuttunut.

Heini oli pitkän tauon jälkeen ekaa kertaa varsinaisesti tunnilla, joten tehtiin aika simppeleitä juttuja. Ensin heräteltiin heppoja taas käynti-ravi -siirtymillä, ja sen jälkeen tehtiin keventäen pysähdyksiä pitkällä sivulla ja voltteja päädyissä. Hiukan vetelää oli meidän meno, mutta siinähän tuo tunti meni... Puolivälissä tuntia kentälle tuli vieraita tammoja, joita piti myös väistellä, ja pitää huolta siitä että ori keskittyi ratsastajaan eikä tammoihin.

Lopuksi laukattiin, ja juuri kun heppa lähti kunnolla käyntiin, tunti päättyi. No, hyvä kun edes lopuksi sain sen liikkeelle. Ja tulipa taas kouriintutuntuvasti huomattua se, että kun heppa laukkaa innottomasti ja nelitahtisesti, siellä on pajon hankalampi istua kuin reippaammassa kolmitahtisessa laukassa. Lähtee – ei lähde -nostot olivat myös ärsyttäviä, kun oma tasapaino ei ole mikään kaikkein loistavin. Puhumattakaan siitä, ettäkö reippaasta harjoitusravista saisi sen laukan nousemaan. Edellisen ihanan laukkatunnin jälkeen oli vähän pettynyt olo, mutta ehkä tässä saanee olla tyytyväinen siihen, että kumminkin laukataan.

Huomenna sitten katselemaan Heinin liinatuntia orilla.