Tänään sain ensimmäistä kertaa Pikkuruunan.  Heini oli kovasti heppaa kehunut, joten hyvillä mielin kapusin selkään. Meitä olikin tänään täysi ryhmä, kun Teijakin pääsi kesälomilta tulemaan tunnille Jonnan ja Heinin lisäksi.

Jalustimet tuntuivat taas edellisen (ja lyhyemmän ratsastajan!) jälkeen hirmu pitkiltä, vaikka lyhensinkin niitä reippaasti. Menin sitten alkukäynnit ilman jalustimia kun ajattelin että jalat vähän putoaisivat. Niin siinä kävikin, ei tarvinnut sitten pitää polvia ihan kainalossa : )

Ruuna oli oikein hauska tuttavuus – raippaa en uskaltanut ottaa, mutta ilmankin se meni aika mukavasti. Lisäyksiä tehtiin ravissa ja käynnissä, ja suurimmaksi osaksi nekin sujuivat. Heppa taipui volteilla kivasti eikä laittanut hanttiin muuten kuin ensimmäisissä peruutuksissa. En tiedä eikö se ymmärtänyt, vai mikä siinä oli. Parin kerran jälkeen se peruutti sentään kohtalaisesti.

Ainoa mikä tänään ei sujunut ollenkaan, oli laukka. Ruunalla oli kivan pehmeät liikkeet, joten laukkakin olisi varmaan ollut aika tasaista, mutta kun ei vaan noussut, ei sitten millään. Kokeiltiin käynnistä ja ravista, kulmissa ja suoralla, voimakkaalla pohkeella ja reippaalla pohkeen siirrolla, mutta kun ei niin ei. Toiseen suuntaan se nosti sitten kerran laukan kun opettaja heitti päälle hiekkaa  >:-/  Edes pitkää sivua loppuun ei silti päästy, tosin taisin siinä kohden jo pidättääkin kun lähtö oli aika lentävä.

Vaikka laukkailut eivät sujuneetkaan, niin tunti oli kiva ja hevonen oikein mukava. Opettajana oli sijainen, nuori tyttö, mutta oikein asiallinen ja hyvä opettamaan. Heppa kulki aika tyytyväisen näköisenä (paitsi ne laukkayritys-osuudet), ja haki jo tunnin loppupuolella peräänantoa.

Nyt on sitten neljästä hevosesta kolme kokeiltu, ja se neljäs näyttäisi olevan mulle ihan liian vaikea. Tällä hevosvalikoimalla ja opettajilla voisi varmaan kotiutua tälle tallille kumminkin ihan hyvin :o)