Tänään lysti loppui ainakin vähäksi aikaa, kun oli viimeinen tunti ihanalla liinaharjatammalla. Tunti olikin onneksi aivan ihana, joten hyvillä mielin voi lähteä kohti uusia haasteita. Kahden viikon ratsastustauon jälkeen tuli lihaksetkin vähän kipeiksi!

Alkukäynnit tehtiin raviradalla, mentiin käyntiä koko matka kun koutsikin käveli mukana. Heppa oli vähän äreällä tuulella, ja luimisteli vierellä kulkevalle kaverille. Välillä se näytti myös vähän sille, että pitäisi päästä reippaammin eteenpäin ja eroon ärsyttävästä poikakaverista.

Kenttä oli sateen jäljiltä melkoista juoksuhiekkaa, joten mentiin maneesiin. Kävi tuuri, ja saatiin olla siellä enimmäkseen keskenämme. Ekat keventelyt olivat taas tosi kankeat (heppa oli siis vielä kankeampi kuin ratsastaja), mutta tokeni onneksi nopeasti. Aloitettiin ympyrällä asettamalla ja taivuttamalla.

Sen jälkeen tehtiin pohkeenväistöjä molempiin suuntiin, ja nehän sujuivat tällä kertaa jopa aika kivasti! Toiseen suuntaan asetin edelleen liikaa, ja välillä vauhti vähän hyytyi, mutta kokonaisuutena tarvinnee olla oikein tyytyväinen.

Sitten tehtiin vähän harjoitusravi-käynti-ravi -siirtymiä. Tänään taisi olla onnekas päivä, kun siirtymätkin sujuivat vähemmillä eteenpäinnotkahduksilla kuin yleensä. Ravissa oli myös tavallista parempi istua - olisiko se sitten johtunut siitä että huomasin istuvani taas Matti Rajakylä -istunnassa. Näyttää rumalle, mutta tuntuu hyvälle (istunta siis, ei Matti). Fysiikka ei anna periksi kääntää lantiota alle ilman että hartiat tasapainottaa kyyristymällä eteenpäin.

Siirtymien jälkeen tehtiin vielä vähän ympyrän suurentamista ja pienentämistä käynnissä. Ja sitten ne laukat! Hyvä onni jatkui edelleen - kuusi laukkaa nousi kahdeksalla nostolla - taitaa olla ennätys tämän hepan kanssa (ja toinenkin epäonnistuneista nostoista johtui ihan vaan siitä että piti hölpöttää kesken ratsastamisen) :o)  Raippaa ei tarvittu kertaakaan, noudatin tällä kertaa Tuulian ohjetta jättää laukka-avut päälle tarpeeksi pitkäksi aikaa.

Itse laukkaaminen ei sitten sujunutkaan yhtään sen kummemmin kuin koskaan ennenkään, vaan ehkä surkeammin kuin pitkään aikaan. Kun keskityin pohkeisiin, unohdin yläkropan ja päin vastoin. Siinä ohessa koitin myös miettiä käsiä, jotka tuppaavat vatkaamaan laukan tahtiin ylös alas. Sisäpuolen jalustinkin tuppasi irtoamaan, mitä ei olekaan tapahtunut pitkään aikaan. Laukka tuntui tänään jotenkin tavallista vemputtavammalle ja nelitahtiselle, mutta hyvinkin voi olla että vika oli ihan pelkästään ratsastajassa.

Loppukeventelyissä tunnuttiin menevän aika haipakkaa, mutta en alkanut jarruttelemaankaan kun vauhti tuntui niin mukavalle. Kiva juttu että sain syksyn ratsastaa tammalla (Varpun hyvässä opetuksessa!), vaikka tuon ihanuuden jälkeen ei taida enää muut hepat tuntuakaan millekään  : (