Kimopäivä taas, aika mones tunti peräkkäin ruunalla. Ihan kiva! Ja hyvin huomaa miten hevosen kanssa pääsee sinuiksi ihan erilailla jos sillä saa mennä vähän pidempään.

Ilma oli aika kuuma, ja hevoset nuokkuivat puomilla kuntoonlaittaessa. Alkutunnista jättiläispaarmat kiusasivat, mutta onneksi puolivälin tienoilla alkoi tuulla ja meni vähän pilveen, niin ötökätkin häippäsivät. Aika reipas tupsujalka oli ilmasta huolimatta, mutta tänään ei säikytty juurikaan mitään – varmaan oli sen verran laiskottava olo kumminkin että ei jaksanut.

Alkutunti tehtiin vanhan kaavan mukaan taivutuksia, tänään enimmäkseen koko rata leikkaa -systeemillä. Sitten sama homma harjoitusravissa. Kun viimeksi tuntui kaikki niin kovin helpolta, niin tänään ei oikein mikään onnistunut. Olisiko osin johtunut siitä, että olin torstain tunnilta totaalisen maitohapoilla. Oma kroppa ei kiertynyt tänään yhtään mihinkään, eikä pahemmin ruunankaan. Kädet valuivat taas vähän turhan alas, ja päivä paistoi pohkeiden ja hepan välistä.

Naapurin setä tuli juttelemaan Tiinan kanssa kesken tunnin, ja sillä välin tehtiin omin päin voltteja. Heti sujui paljon paremmin, kun kukaan ei ollut katsomassa. Sitten jatkettiin samaa ravissa, ja ei siihen kyllä millään saanut samaa fiilistä kuin viimeksi.

Ja sitten – tadaa – laukattiin ekan kerran Tiinan tunnilla. Pari kertaa aiemminhan sitä on yritetty, mutta kun ei vaan ole onnistunut. Laukat olisi pitänyt nostaa ravista, laukata pääty-ympyrä tai kaksi, ja jatkaa laukassa koko rata leikkaa. No, me tehtiin taas oma harjoitus, eli muutama pääty-ympyrä peräkkäin ja nostot käynnistä. Nostot sujuivat hyvin, vaikka ruuna nostaa laukan kuulemma yleensä helpommin ravista. Laukka sujui toiseen suuntaan varsin hyvin, toiseen pompotti vähän enemmän. Ohjattavuus ei ollut ihan samaa luokkaa kuin Tiian hevosilla, mutta aika hienosti me väisteltiin Tiinaa, peeveetä, kahta kuttua, tuolia ja valotolppaa. Kylmäverisen laukka on kyllä vähän erilaista kuin simpsakan budjonnyn!

Laukkojen jälkeen oli tarkoitus ratsastaa vielä hevosia keskiympyrällä eteen-alas, mutta ei siitä kauheasti mitään tullut. Koitin myödätä heti pienimmästäkin syystä, mutta sen verran taisi jäädä taas laukkojen jännitys päälle, että ei heppakaan enää rentoutunut.

Vaikeaa oli taasen, mutta Tiinan tunnit on siitä kummallisia, että ne ovat mukavia vaikka pieleen menisikin. Reissun kruunasi vielä pienet viikon ikäiset tipuset, jotka pyörivät äiti-kanan helmoissa, ja joita oli seitsemää eri väriä. Olivatpahan söpöjä!