Puolen vuoden ratsastustauon jälkeen ponitäti otti ja kiipesi taas issikan kyytiin. Kahdella yksityistunnilla käyty kahdella eri hevosella, ja olipa varsinkin vikalla tunnilla hauskaa! Kumpikin polle oli vähän jäykkä, mutta muuten olivat varsin herkkiä, reippaita ja iloisia poikia. Tokan tunnin musta iso ruuna oli varsinkin mieleen, ja sen ravatessa ei olisi ikinä uskonut olevansa issikan selässä!

Eka heppa, punarautias isohko ruuna oli ihan kiva sekin, vaikka sillä ei oltu ratsasteltu juurikaan. Ei se kummia osannut, enkä sitä tahtonut millään saada edes ravaamaan kun töltti oli niin vahva, mutta ihan kivaa oli silti. Kummoisia tehtäviä ei voinut tehdä kun kenttä oli vähän jäässä ja heppa osaamaton. Hiukan peruutuksia, voltteja ja ympyröitä, pysähdyksiä, ja sitten sen ravin ylläpitämistä. Heti jos ravatessa hiukankin jännitti jotain paikkaa, tipahdettiin oitis töltille.

Toisella tunnilla sitten tehtiinkin vaikka mitä. Ensin pääsin liina kädessä tekemään open ympärille käynnissä eri kokoisia ympyröitä, ja tarkoitus oli että liina pysyy koko ajan suorana ja että heppa pyöristyy ja myötää. Sitten tehtiin töltissä kahdeksikkoja tötteröitten ympäri, pysähdeltiin tötteröiden välissä, ja käynnissä kahdeksikolla pohkeenväistöjä. Sitten ravia uralla – ihana iso ravi! Ravissa pääty-ympyrällä koitettiin myös saada jonkinlaista peräänantoa kehiin, ja hetkittäin se ihan onnistuikin. Tehtiin kai jotain muutakin, mutta eipä enää muistu parin päivän jälkeen mieleen…

Vaikka viimeisistä issikkatunneista on aikaa, tuli vanha töltti-istunta jostain selkäytimestä. Ikävä kyllä, sillä kädet nousi ihan liian ylös. Ainakin tällä tokalla hepalla piti töltätä kädet melkein sylissä, ja aina ne tuppasivat nousemaan. Istunta muuten oli kaiketikin ihan ok. 

Tunnin lopussa ope nousi itse selkään kun halusi näyttää pohkeiden ja pidätteiden käyttöä – ja kävi niin klassisesti että heppapa lakkasikin tekemästä juuri mitään mitä piti. Kaikki askellajit sekoittuivat ja tulivat miten sattuu, eikä peräänannosta ollut tietoakaan kuin vasta hyvän tovin päästä.

Kiva paikka taisi tulla löydetyksi, ja vaikka kuvittelin että en enää isoista hevosista issikoihin vaihda, niin hullusti taisi käydä.

* * *

Syy ratsastuksen "lopettamiseen" oli se, että vakkariheppa alkoi oireilla jalkojaan, ja kaksi muuta tarjokasta ei miellyttänyt sitten yhtään. Raha- ja aikapula sitten sinetöivät päätöksen.

Tuolla isohevostallilla ehdittiin orin kanssa kyllä kokea ikimuistoisia juttuja: laukat paksussa hangessa, kiipeilyt hurjilla kallionjyrkänteillä, ekat laukat maastossa isolla hevosella,  ja laukanvaihtoharjoitukset kentällä! Kyllä on oria ikävä, mutta aika aikaansa kutakin… "Tavallisia" ratsastuskoulujakin tuli tuossa välissä kokeiltua, mutta eka oli liian kallis ja hieno, ja toinen aivan kauhea. Ei taida tästä tädistä olla ratsastuskouluratsastajaksi!