Tänään pääsi taas helpotuksen huokaus tallille tullessa, kun kuulin että saan mennä orilla – ei vieläkään siis pomppuravihevosta. Eikä toivottavasti (ainakaan laukkatunnille) tulekaan, tänään taas nimittäin laukkaaja humpsahti alas niin että tanner tömisi. Ei onneksi sattunut.

Ori on kyllä maailman kiltein hevonen, kuntoonlaittaessakin se lähinnä nukkuu – mitä nyt satulavyön kiinnittämisvaiheessa vähän protestoi. Muutenkin se oli tänään aika uneliaalla tuulella, mikä sopi ihan hyvin varsinkin kun tiedossa oli laukkaa.

Alkutunti ravattiin pääty-ympyröitä, aluksi ravi tuntui aika pomppivalle, mutta siihen tottui taas aika nopeasti. Alkutunnista homma oli muutenkin vähän enemmän hakusessa, ja varsinkin sisäpohkeen kanssa oli ongelmia kun en saanut siihen tarpeeksi voimaa.

Käynnissä tehtiin tiukkaakin tiukempaa pujotteluharjoitusta. Muutama kertaa mentiin onnistuneesti, mutta pari kertaa jäi yksi törppö väliin kun ori tuijotteli pellolle päin eikä ollut ihan kuulolla.

Ja sitten sitä laukkaa: yhteensä kuusi nostoa, kaksi kerrallaan kumpaankin suuntaan. Nostot olivat helppoja vaikka annoin raipankin pois, mutta siihen se helppous sitten jäikin. Laukka tuppasi olemaan niin hidasta, että se tuntui kulmikkaalle ja kummalliselle. Heti kun sain vähän vauhtia lisää, tuntui sentään kohtuullisen hyvälle. Paitsi että joka kerta piti pitää kiinni sisäkädellä  : (  No, on sitä joskus hysteerisemminkin puristettu  ;-D Pohkeiden antokin unohtui siinä kun koitin keskittyä pysymään kyydissä, ja niinpä sitten ori päätti itse joka kerta milloin siirrytään raviin. Parempi tosin niin, kuin sinkoutua maata kiertävälle radalle.

Täytyy olla tyytyväinen, että kumminkin uskaltauduin (mukisematta ;-)) laukkaamaan, ja pysyin vielä kyydissäkin. Muutenkin tunti meni ihan kohtuullisesti, paitsi että se sisäpohje ei meinannut millään mennä läpi. Koitin erityisesti kiinnittää tänään huomiota kantapäihin, ja olisiko jotain edistystä tapahtunutkin? Jalustimet tosin valuivat syvemmälle jalkaan, ei nyt kumminkaan ihan niin pahasti kuin joskus.

Pitkästä aikaa satulassa alkaa olla taas täysin rentoutunut olo, se on varmaan se suurin edistysaskel!