Tänään mentiin koko tunti ilman jalustimia – onneksi sain taas heppojen jaossa papparuunan. Kentästä oli toinen puolisko ravaus- ja laukkauskunnossa, kunhan välteltiin muutamaa isohkoa jäistä lätäkköä ja toista pitkää sivua.

Minikokoinen ratsastajatyttö olikin tullut jäädäkseen meidän ryhmään, ja luikeron kanssa se olikin sitten melkoista meininkiä. Välillä tulivat poikittain eteen, välillä luikero koitti näpsäistä pappaa (ovat kylläkin hyviä kavereita), välillä seisoivat jumissa milloin missäkin päin kenttää. Kerran pappa tuuppasi Luikeroa jo kaviolla pois päin. Meitä oli tänään muutenkin viisi ratsastajaa kun Jättipompun omistaja meni omallaan. Pienellä kentän puoliskolla tahtoi olla välillä ahdasta, varsinkin kun joka paikassa ei voinut ravata.

Ensin mentiin ravivoltteja molemmissa päädyissä molempiin suuntiin renkaiden välistä, aika hyvin meni oikeastaan molempiin suuntiin. Kyllä tuntui pappa notkealle ja ketterälle viime lauantain ratsuun verrattuna  :-)  Ravissa vauhti ei ollut tänään kovin päätä huimaava, mutta ei voinut kyllä taas laiskuudestakaan valittaa. Jarrutella sai aika kovin niissä kohdin missä Pappa tiesi että alkaa ravi-osuus.

Sitten laukka-osuuteen  =:-O  Harjoitus meni niin että pitkän sivun puolivälissä nostettiin laukka, laukattiin (yksitellen) lyhyellä sivulla pöntön ja aidan välistä, sitten tehtiin pääty-ympyrä kahden auton renkaan välistä ja jäisiä lätäköitä väistellen, ja edelleen pitkän sivun puoliväliin. Eka yritys meni pitkäksi, laukattiin vaan kaarre kun tuli pupu pöksyyn. Ei tuntunut kumminkaan vielä kamalan pahallekaan...

Seuraavalla kierroksella taidettiin päästä vähän sinne päin jo ympyräkin, mutta samalla aloin jännittämään ihan kauheasti. Mitä enemmän pusersin jaloilla, sen lujempaa mentiin, ja kun mentiin lujaa, en saanut heppaa kääntymään. Harjasta piti pitää kiinni, se nyt on sanomattakin selvää, ja tietenkin jarruttaminen ja ohjaamien oli vielä hankalampaa. Toiseen suuntaan oli jäätilanteen puolesta helpompaa, mutta tuntui että vauhti vaan kiihtyi. Muutama kerta jatkettiin suoraan kun olisi pitänyt kääntyä, ja kaksi kertaa mentiin Tiian hoputtamana ulomman renkaan yli. Jos en olisi ollut harjassa kiinni, niin taatusti olisin mätkähtänyt maahan, sen verran nopean käännöksen pappa siinä kohtaa teki. Hui kauhistus!

Hengissä selvittiin kumminkin, tosin en vielä tiedä tekikö tämä extreme-kokemus hyvää vai pahaa laukkakammolle. Luulisin että ei ainakaan hyvää, kun tuntuu että pitäisi saada ennemminkin niitä hyviä ja rentoja kokemuksia. Tänään oli ensimmäinen kerta kun pelkäsin papan kyydissä, vaikka eihän se tietenkään hepan vika ollut. Tiia sanoi tänään kun ruikutin, että armoa ei enää anneta kun sitä on annettu jo kesästä saakka. Kuulemma kaipaan karaistusta. Epäilemättä.

Ongelma on se, että aina jos jotain poikkeavaa tapahtuu tai jos laukataan liian lujaa, istunta jännittyy. Ja kun istunta jännittyy niin sittenhän se onkin siinä. Pitää varmaan alkaa popsia rauhoittavia ennen ratsastustunteja ;o)  Jaa niin, ja tänään ei ainakaan ollut laukannosto-ongelmia!