Tänään oli vuorossa odotettu viikkotunti kartanolla. Tamma oli ollut edellisenä päivänä vähän köpö, joten käytiin alkukäynneillä ja vähän -raveillakin radalla. Ilma oli ihana, ja kun heppa ei tuijotellut mitään ja Kristan kanssa keskityttiin seurusteluun, oli selässä mukavan rento olo. Selvästi huomasi että heti kun käännyttiin takakurvista tallille päin, vauhti kiihtyi, ja ravattiinkin sitten suora etummaisina kun oltiin kerran ripeämpiä. Kun päästiin tallille menevän risteyksen ohi, kiireet loppuivat :o)

Kentällä tehtiin ensin käynnissä ympyrän pienentämistä ja suurentamista painoavuilla, taivuttaen samalla sisäpohkeella ja vahtien ulkopohkeella takaosaa. Meidän takaosa taisi kyllä liirata aika pahasti, mutta periaate tuli ainakin ymmärrettyä.  Sitten kevenneltiin vähän aikaa ympyrällä, ja heppakin alkoi taas vertyä. Aluksi sille pitää muistaa antaa vähän pidempi ohja ennen kuin se lähtee liikkumaan kunnolla.

Sitten jatkettiin ilman jalustimia avoväistöillä, lähtien voltilta väistöön. Voltin jälkeen piti muistaa ensin siirtää paino sisältä ulos, ja pitää kuitenkin asetus ja taivutus ennallaan. Ensimmäinen yritys (siihen hankalampaan suuntaan) meni aika hyvin, mutta  seuraavat yritykset tökkivät taas pahasti, ennen kuin koutsi antoi ohjeeksi katsoa itse asetuksen suuntaan. Se auttoi painoa (ja pohkeita) menemään oikein, ja sen jälkeen homma onnistui kaiketikin aika hyvin. Välillä tuntuu myös että kun oikein koittaa keskittyä siihen mitä kädet ja jalat puuhaavat, niin kaikki menee päin honkia, mutta jos keskittyy siihen että katsoo oikeaan suuntaan, ja ajattelee vähän vähemmän, onnistuu paljon paremmin ;-)

Väistöjen jälkeen vuorossa oli laukannostoharjoitukset, jotka menivät kummaltakin aluksi taas aivan pieleen. Sitten saatiin komento ympyrälle, ope vei raipan, ja avitti nostossa. Iiks! Onneksi heppa ei kumminkaan saanut mitään kamalaa hepulia, nosti laukan vaan vähän terävämmin.  Kun oltiin saatu kolme nostoa vaikeampaan suuntaan maasta avittaen, toinen kierros sujuikin jo itse nostamalla. Ekan kerran sain laukattua suurinpiirtein kolme kertaa isohkon ympyrän – ja tein samalla historiaa pyytämällä itse vielä kolmatta kierrosta ;-D Meikäläisen laukoissa ei kyllä ihan oikeasti ole vielä mitään aihetta riemunkiljahduksille, mutta olin kyllä kamalan tyytyväinen kun itsestä tuntui niin hyvälle! Vähän ehdin jo laukan aikanakin käskettäessä ajattelemaan sitä miten siellä selässä könötän, ja sitä miten tiukalla se sisäohja oikein on. No, edelleen harjatupsas on varmuuden vuoksi kädessä, mutta tänään ei tarvinnut tukistaa heppaa kuin noissa raippa-avusteisissa nostoissa jotka nykäisivät vähän enemmän taaksepäin. Onneksi on tuo ihana pitkä blondi ja kihara harja, josta voi pitää kiinni niin pitkältä että voi samalla ohjata ja pidättääkin.

Sitten enää loppukeventely, joka on aina tunnin kohokohta. Siinä vaiheessa ollaan jo molemmat kunnolla vertyneitä, ja  saa antaa hevosen mennä vähän pidemmällä ohjalla ja rennosti. Olipas taas kiva ja hyvä tunti, suurkiitokset!