Tänään oli talviratsastusta parhaimmillaan – ensimmäisen kerran koko talvena! Hepat olivat lennokkaalla tuulella, mutta onneksi keli oli niin raskas että edelliset ryhmäläiset olivat saaneet niistä pahimman puhdin pois. Heppajako meni tänään niin että sain orin – olisin luultavasti toivonut Luikeroa, mutta Teija oli saanut maanantaina aivotärähdyksen (niinpä, mistähän olisi mahtanut tulla...), ja halusi rauhallisen hevosen. No, kaikkein mieluiten menenkin nykyään orilla, on se niin mahtava eläin.

Kenttä oli siinä kunnossa että pääty-ympyrällä voi laukata ja koko muulla kentällä ravata. Aika syvät urat kentällä oli, ja varsinkin pohkeenväistössä se vähän haittasi. Muuten oli kyllä ihana kahlailla kentän keskellä hangessa : )

Aloitettiin ympyrällä käynti-ravi-siirtymillä, nopeat siirtymiset ja vain pari askelta käyntiä välissä. Helppo homma orin kanssa. Sen jälkeen tehtiin samaa harjoitusta kuin viime viikolla – pohkeenväistöjä pitkillä sivuilla ensin käynnissä ja sittten ravissa, ja väistöjen jälkeen pääty-ympyrät ensin ravissa ja sitten laukaten. Käyntiväistöt onnistuivat enimmäkseen hyvin, varsinkin kun muistin myödätä tarpeeksi. Viime viikon Vauhtipappailun jäljiltä (?) pidätin liikaa, ja homma meni välillä ihan hipsutteluksi. Ravissa väistöt ei sujuneet sitten oikein ollenkaan, kuulemma hevosille oli hankala nostaa takajalat korkeamman hangen päälle, joten pistivät vähän hanttiin. Olin jättänyt raipankin kentän reunalle, eikä voimakkaampikaan pohje tuottanut oikein tulosta.

Laukat olivat sen sijaan tänään super-onnistuneet. No joo, kaikki on suhteellista – ekat kierrokset pompin selässä kuin perunasäkki (on sillä aika hankala laukka), ja harjoitusravista oli vaikea saada laukka nousemaan. Käynnistä onnistui kyllä ihan hyvin joka kerta. Vaikeuksista huolimatta olo laukatessa oli paras aikoihin! Kerrankin nautin hommasta, ja vaikka aluksi vähän pompottikin niin annoin vaan pompottaa. Tuntui että sain kädetkin pidettyä rennompana eikä orin tarvinnut mennä pää taivaissa. Jippii!

Jossain vaiheessa ori bongasi pellolla olevat kauriit, ja tuli ihan vähän reippaammaksi. Tämähän sai jo vellihousun vähän epäilemään että josko heppa lähtee kumminkin käsistä, varsinkin kun mentiin käyntiä pitkin ohjin. Tiia vakuutti että ei se niitä pelkää, ja kunhan sain taas ohjat käteen tuli taas turvallinen olo. Lopuksi kevenneltiin vielä ympyrällä. Oikein harmitti kun tunti loppui, oltaisiin voitu jäädä pidemmäksikin aikaa ympyrälle ravaamaan ja laukkaamaan   :o)

Voi kun saisi oria useammin, se on juuri semmoinen oppikirjaheppa.