Tiia oli tänään opiskelureissussa, ja käytiin sitten syksyn viimeisellä maastoilulla. Ihan kiva – kenttä olikin ihan vetinen ja polttiaisia parveili.

Sain tänään Been, hiukan huoletti etukäteen sen isot liikkeet, mutta yllättävän hyvin se sitten loppujen lopuksi sujui. Ongelmia oli vähän syömisen kanssa, mutta kun pysyi skarppina ja ennakoi, sen sai kyllä kohtuuhyvin pidettyä puskista pois.

Satula taisi olla edellisen ratsastajan jäljiltä vähän vinossa, ja koko reissun oli vähän toispuoleinen olo. En saanut sitä polkaistuakaan yhtään paremmin, joten siihen oli tyytyminen. Siitäkö lie johtunut että Bee näytti ja tuntui myös koko ajan vinolta, se tahtoi mennä kaula kierossa vasemmalle. Voi olla kyllä että se oli vaan sitä sen tavallista luikerteluakin.

Ravipätkä oli tänään aika pitkä, aika vauhdikas, ja aika pomppuisa  : )  Aluksi tuntui että koko homma on Mission Impossible, mutta kyllä se siitä sitten taas alkoi suttaantua, ja kun lopetettiin tuntui sille että olisi ollut vielä kiva jatkaa ravissa. Vesilätäköitä Bee kyllä vältteli niin tehokkaasti, että kerran pari se teki äkkikäännöksen kun huomasi viime hetkillä olevansa menossa veteen. Reippaasta vauhdista ja pitkähköistä ohjista johtuen ravi oli kyllä vielä aika paljon pahemman tuntuista kuin kentällä, ja näkyihän se ainakin siinä, että jalustimet menivät taas niin syvälle kuin pääsivät. Onneksi oli turvajalustimet, että eipä siinä mitään.

Kun ehdittiin takaisin asvalttitielle, alkoi jo olla ihan hämärää. Autoja kulkee aika paljon, joten vähän hirvitti. Kun piti kääntyä tallin pihatielle, Bee ei halunnutkaan mennä tien yli, vaan kaarsi tosi kaukaa – risteykseen oli ilmestynyt joku ihme pömpeli (joka kyllä näkyy kentälle, ja joka nähtiin jo maastoon lähtiessä). Kuusen runkoja hipoen mentiin sitten ohi, ja kun toiset menivät vielä kentälle, Bee sanoi sopimuksen irti ja meni väkisinkin tallin oven eteen. En edes yrittänyt sitten saada sitä siitä enää kentälle, vaan hyppäsin kyydistä.

Hengissä selvittiin, mutta ei tuo isoilla hevosilla maastoileminen mitenkään älyttömän rentouttavalle kyllä vielä tunnu.