Tänään oli ratsastuskentän liepeillä hevosia syöviä hirviöitä. Peltoa puimassa oli leikkuupuimuri (jota oma ponini ei sentään kummemmin pelännyt) ja ihan kentän reunalle oli ilmestynyt pressulla peitetty iso valkoinen säkki. Säkin lähelle meneminen aiheutti sivuloikkia (rauhallisia semmoisia kuitenkin), eikä pressun pois ottaminenkaan auttanut kun säkit olivat ihan yhtä pelottavia. Tein sitten periaatepäätöksen että me ei mennä sinne kauhujen päätyyn ollenkaan - viimeksi kun oli samanlainen tilanne ja ratsastettiin pesusoikosta piittaamatta, hevonen oli täysin hysteerinen koko tunnin...

Poni oli aika laiska, eikä mikään huipputaipuja sekään. Sen verran ehkä itsekin häiriinnyin säkin välttelemisestä että tuli ratsastettua vähän ehkä tavallistakin löperömmin.

Harjoitus oli yhtä yksinkertainen kuin viimeksikin; ensin käynnissä lyhyen sivun puoliväliin, ja siitä rata pituussuuntaan leikkaa. Ensin käynnissä, sitten ravissa tehden pitkälle sivulle käyntisiirymisiä. Ponin käynti oli supertahmeaa, ravi tahmeaa. Ja taas oli sisäpohkeen kanssa tekemistä.

Laukka tehtiin samalla tavalla, paitsi että kun ura oli niin syvä, niin me poikettiin sitten vähän aikaisemmin jo keskelle kun tuntui hiukan helpommalle niin. Käännös oli aika raju, onneksi poni oli kuitenkin aika näppärä kääntyjä. Laukan nostovaihe oli hidas - laukkapohkeita piti pitää paikoillaan useampi sekunti ennen kuin laukka nousi. Myös sen ylläpitämisessä sai olla tarkkana. Ponin laukka oli pientä ja helppoa istua, vähän eri kuin ison ruunan kyydissä viime viikolla. Tosin rankempi pohkeiden käyttö laukatessa aiheutti näköjään myös sisäkäden heilumista >: /

Toiseen suuntaan laukattiin ympyrällä, ja se oli vielä vähän tahmeampaa. Sisäpohjetta sai paukuttaa oikein olan takaa ja pitää ulko-ohja lyhyenä, muutoin lähdettiin pienentämään ympyrää ja kallistelemaan sisälle. Kuulemma poni ei ole tottunut laukkaamaan ympyrällä ;-)

Loppukäynnit tein maasta, ja sitten mentiin katsomaan sitä kentän reunan hirviötä. Ekalla ohituksella mentiin aika kaukaa, ja silti tuli pari sivuaskelta. Seuraavalla kierroksella enää puhinaa, ja pikkuhiljaa päästiin lähemmäs. Olisiko osa hirvistyksestä ollut kuitenkin ihan jallitustakin, kun heppa ei näyttänyt kuitenkaan ihan kamalan jännittyneelle?

Ei hullumpi reissu kumminkaan tänään, hauska kokeilla ponia sitten kun näkösällä ei ole mitään kauhistuksen aiheita. Harmi vaan kun kenttä on noin kamalan pehmeä vielä, hankalampi ratasastaa kulmia sun muita kun pitää samalla ylitellä ojia. Luultavasti jatkossa vuorotellaan Jonnan kanssa ponilla ja pv:llä, Teija kun tuntuu tykkäävän omastaan (joka vaikuttaa vähän turhan vireältä ja hankalalta meikäläiselle).