Sain tänään mennä taas tammalla. Se ei ollut valmiina, joten käytiin sitten kolmissa naisin laittamassa se kuntoon. Ja apukäsiä siinä tosiaan tarvittiinkin, se oli aika mahdoton vaikka oli kiinni käytävällä molemmin puolin. Kuolainten laittaminenkin oli semmoinen projekti, että olisinkohan itse sitä kamppailua voittanutkaan. Neiti oli korvat luimussa siihen saakka kun pääsin selkään, sitten korvat pompsahtivat pystyasentoon. Ja kyllä se näköjään juttelustakin tykkäsi, tai ainakin korvat kääntyilivät siihen malliin kun sitä kehuin  :o)

Tänään oltiin koko tunti pääty-ympyrällä. Ensin tehtiin käynnissä ympyrä ja sen sisään voltti, ja sitten sama kevyessä ravissa. Välillä oli pakko tehdä voltti harjoitusravissa kun heppa alkoi hyytyä, ja lisäksi sisäpohkeeseen saa silloin enemmän voimaa. Kyllä se sitten kevyessäkin ravissa sujui ihan hyvin, kunhan sain vaan vauhdin pidettyä yllä.

Samalla ympyrällä laukkaa niin, että lyhyen sivun puoleinen puolisko laukkaa, ja loppu käyntiä. Aloitettiin tamman vaikeampaan kierrokseen eli oikealle, ja eihän se laukka sitten tietenkään noussut kuin pari kolme kertaa, enkä saanut kertaakaan ylläpidettyä sitä tarpeeksi pitkälle, ohjaamisesta puhumattakaan  >:-/  Onneksi toinen kierros sujui paremmin, laukka nousi joka kerta, ohjaus sujui, ja melkein joka kerta päästiin tarpeeksi pitkällekin. Pari kertaa kyllä hirvitti että hyppääkö se kulmassa olevan renkaan yli, kun aidan ja renkaan väli oli aika pieni ja siitä piti mennä välistä. Mutta kumminkin – edistystä viime kertaan!

Ainahan se on niin, että ensimmäinen kerta vieraalla hevosella on hankalampi, ja mitä tutummaksi tulee, sen paremmin alkaa mennä. Tänään tuntui tosi mukavalle ratstaa tammalla, ainoa ärsytys oli ne muutamat hyytymiset voltille, kun ei niihin auttanut raippakaan. Huomasin kyllä taas, että kun hevosta pitää potkia eteenpäin niin koko istunta jännittyy siinä pusertaessa. Heti kun sain jalat rentoutettua, alkoi heppakin liikkua liukkaammin.

Jalustinhihnat hepalla on kyllä ihan roskiskamaa (ovat sitä kuulemma ihan oikeastikin...). Alkutunnista molemmat oli ihan taatusti saman mittaiset, mutta jotenkin toinen alkoi antaa periksi tunnin myötä, ja oli lopputunnista paljon pidempi kuin toinen. Vielä kun jalustimetkin on eri paria, oli olo aika epäsuhtainen. Toivotaan siis tammalle uusia jalustinhihnoja.

Mutta olipas kumminkin kiva tunti – musta taitaa tulla suomenhevosfani  :o)

Ja niin, tamman palauttaminen karsinaan oli ihan yhtä hankalaa kuin sen sieltä ottaminenkin.