Eilisellä tunnilla mentiinkin maastoon, kun ope halusi liikuttaa omankin hevosensa.  Kyllähän se sopi, vaikka siinä vaiheessa alkoikin jo vähän jänskättää kun kuulin että poni on varsin reipas ja huonojarruinen maastossa… 

Samalla mustalla ruunalla siis menin kuin viime viikolla kentällä, ihan kiva että oli edes se yksi kenttätunti alla. Alkumatkasta hepat pelästyivät heti jotain metsän mörköjä ja tekivät U-käännöksen tallille päin, mutta onneksi omani ainakin liikkui issikaksi melko maltillisesti ja päästiin saman tien jatkamaan matkaa. 

Eka laukka meni hitaaksi liitopassiksi, ja hetken tölttäämisen jälkeen yritettiin uudelleen pitkällä suoralla. Taas lähti passiin, ja kun sain ohjeet lisätä kaasua, niin mentiinkin niin lujaa etten ole varmaan koskaan millään hevosella mennytkään. Ja edelleen siis passissa. Jarrut eivät oikein toimineet, mutta useamman pidätteen jälkeen tipahdettiin ristilaukalle ja siitä sitten vähän päästä töltille. Huhhuh, olipa aika jännittävää, vaikka pakko sanoa että liitopassivaihessa hirvityksen tunteen lisäksi tuli riemu vauhdista. Ja passissahan oli varsin kiva istua, eikä autojakaan onneksi tullut vastaan... 

 
Takaisin päin tullessa kokeiltiin vielä nostaa se laukka käynnistä ylämäkeen, ja omaksi pettymyksekseni koitin taas panna vienosti hanttiin enempiä laukkaamisia. Tällä kertaa laukka kuitenkin nousi hyvin, nyt koitin kahden vasemman laukan yrityksen jälkeen nostaa oikeaa, ja ehkä se sitten oli sitten se helpompi laukka. Isoliikkeisen ponin laukkakin oli isoa, mutta oikein mukavaa ja pyörivää. Ja tällä kertaa jarrutkin toimivat. 

Muu osa matkasta enimmäkseen töltättiin tai ravattiin, otettiin toki pidempiä käyntipätkiäkin. Kiva oli kyllä ratsastaa issikalla jolla on kunnossa olevat vaihteet – töltti-ravi ja ravi-töltti siirtymät onnistuivat aika hyvin. Töltti oli välillä epäpuhdasta, mutta siihen auttoi heti kun muisti pehmeämmän käden. Laukkakin olisi varmaan noussut kun olisin antanut selvemmät avut ja enemmän siimaa, mutta kun aina vähän jännittää vieras ja vielä reipas hevonen. Passia ei kuulemma saisi ratsastaakaan kuin korkeintaan kerran viikossa, ettei jää passivaihde jumiin. 

Tallille päästyä tädissä oli kyllä aikamoinen adrenaliini-annos, mutta mitään kamalampia traumoja ei kumminkaan jäänyt – ihan kiva huomata että tasapaino on edes pikkuisen parantunut eikä putoaminen ollut lähelläkään. Ja ensi kerraksi maastoon luvattiin parempijarruinen menopeli.