Tänään oltiin Lohjalla reilun parin tunnin maastolenkillä. Kukin sai laittaa kuntoon "jonkun" hevosen, ja sitten ne jaettiin aika summittaisesti ilman että keneltäkään oikein kyseltiin mitä kukakin toivoo. Itselle osui Prinsessa, jolla oli mukavat ja selkeät askellajit, mutta epämukava ja kummallisen laakea rungoton satula.

Ensimmäinen tiukka paikka tuli heti alkumatkasta kun tiellä tuli vastaan ravihevonen joka pelästyi meitä. Myös meidän vetohevonen pelästyi hiukan vastaantulijaa, samoin toinen mukana ollut hevonen. Omani rauhoittui äänellä, ja koitin olla selässä mahdollisimman rennosti. Hiukan kyllä hirvitti että ravihevonen keilaa meidät kärryillään syvän ojan pohjille.

Pikkuisen heppa kuunteli matkan varrella ääniä, mutta ei vaikuttanut muuten erityisen säikylle. Ärsyttävää oli sen sijaan sen tapa rullata välillä pää alas ja pureskella kuolainta, varsinkin kun suurin osa reissusta oli autoteitä – rullaamallahan se tavallaan pääsee kuolainta pakoon. Kun en ollut itse laittanut hevosta kuntoon, niin epäilin jo että kamat on väärin päällä.

Ekan laukan aikana sitten puolet porukasta katosi taivaanrantaan siinä vaiheessa kun piti alkaa hiljentelemään. Joku luuli että pitää mennä, mutta mukana olleen pikkutytön hevonen lähti kerta kaikkiaan käsistä, ja osa porukasta sitten tietenkin perässä. Onneksi vastaan ei tullut autoja, edessä oli ylämäki jonka jälkeen hepat pysähtyivät vetämään henkeä, ja kaikki pysyivät kyydissä. Itsekin meinasin lähteä laukkaamaan perässä, kun vetäjä ei sanonut mitään, ja luulin hetken että kuuluukin vielä laukata eteenpäin.

Tässä vaiheessa vaihdettiin sitten Teija kärkeen ja "vetohevonen" taaemmas, ja Teijan käskystä  pikkutyttö vaihtoi itselleen laiskemman hepan... Seuraava laukka saatiin sitten sujumaan jo kunnialla. Suurin osa reissusta mentiin käyntiä, jokunen lyhyehkö tölttipätkä väliin. Raviakin kokeilin pariin otteeseen, ja vaikka olen tottunut issikoilla keventämään, Prinsessan ravi oli niin pientä tikitystä, että keventely lähinnä pisti naurattamaan.

Yhdeksän hengen letka tahtoi välillä venyä aika pitkäksi, onneksi Teija piti hyvin huolen siitä että kaikki pysyivät mukana. Takana oli hankala olla ajan tasalla askellajista, eikä tölttiäkään ehtinyt yhtään valmistella kun jo mentiin. Tallin viereiseen asvalttitien risteykseen tultiin jotenkin sekavassa järjestyksessä, ja siinähän sitten vielä Prinsessa otti ja pelästyi. En tiedä mitä, mutta onneksi ei tullut autoa. Heppa teki 360° käännöksen ja meinasi kellahtaa kyljelleen ojaan. Jos en olisi ollut toisella kädellä harjassa kiinni, niin taatusti olisin tumpsahtanut asvaltille, sen verran oli nopeaa liikehdintää. Päästiin kunnialla kumminkin tien yli ja raviradalle. Viimeisellä suoralla tuli vielä yksi hevosista sivuluisussa vastaan, ja siinä vaiheessa päätin pysäyttää pollen ja kavuta maan kamaralle.

Vauhdikkaista maastoista tykkään, mutta homman pitää olla hanskassa. Vetäjä ei oikein tuntenut hevosia, eikä edes omaansakaan kun oli ollut tallilla vasta kaksi viikkoa. Ja kyllä minusta vetohevoseksi pitäisi valita siihen hommaan sopiva hevonenkin, eikä laittaa suht kokematonta asiakasta vetäjäksi. Voihan sitten ihmetellä sitäkin miksi pienelle tytölle annetaan menevä ja vaikeasti pidäteltävä hevonen alle...  Porukka oli myös hiukan turhan iso.

No, ihan ok reissu ehkä kumminkin – tai ainakin mukava porukka  ;-)