Tänään oltiin Jonnan kanssa tunnilla kaksistaan, ja koska Jonna viimeksi urhoollisesti meni kimolla, niin katsoin reiluksi ottaa itse tälle tunnille sen hankalamman, eli vanhan kunnon Luikero-ruunan.

Arvasin, että tunnista tulee tukala, mutta toisaalta oli tosi mielenkiintoista nähdä onko vuodessa sen verran kehittynyt, että olisi saanut laiskuriin vähän vauhtia. Jaa-a, luulen että meni ehkä parhaiten ikinä, mikä ei kyllä ole kovin paljon. Karisi taas turhat kuvitelmat omista taidoista. Ja hevosessahan ei sinänsä ole mitään vikaa, olen nähnyt miten hienosti taitavat ratsastajat sillä menevät...

Potkimisen, läpsimisen ja kiskomisen ohessa saatiin kuitenkin jotain tehtyä. Ensin piti tehdä pohkeenväistöjä käynnissä vaikeampaan suuntaan eli uralta ulospäin, ja sitten sama homma keventäen, mutta sisäänpäin. Ei ollut kyllä keveydestä eikä "houkuttelusta" tietoakaan kun potkin heppa-parkaa ja säestin raipalla, ja silti Tiian mielestä avut olivat ihan liian miedot.   Väisti se sentään, ja parilla kerralla raipan avulla ihan hienostikin. Keventäessä olikin hauska väistättää, tuo harjoitus tehtiin siksi, että keventäessä ei saa omaa kroppaa painettua lysyyn. Raippaa toivoin kumpaankin käteen, kun jos se oli väistättävällä puolella, ei meinattu saada käännytyksi radan poikki.

Sitten laukattiin pääty-ympyrällä. Mentiin vähän orin peesissä ja oikoiltiinkin pikkuisen , mutta laukattiin kumminkin. Nostot menivät (käynnistä) ihan hyvin, heppa kun tiesi mitä pitää tehdä, niin ei kovin suurta vinkkiä tarvinnut.

Sitten olisi pitänyt laukata kevyessä istunnassa, ja laukattiinkin, mutta kun ohjaus oli muutenkin vähän hankalaa, niin se oli kevyessä istunnassa vielä vähän hankalampaa. Ja niinpä sitten ruuna-mokoma vetäisikin kurvista meidät nokkospusikkoon – kentällä kun ei ole aitaa ympärillä. Ei edes pelästyttänyt kun mentiin sen verran hitaasti, lähinnä nauratti kun kuvittelin tupsahtavani keskelle rehevää nokkospuskaa...

Muutama kierros vielä mentiin, ja varottiin visusti menemästä liian lähelle äskeistä poistumisreittiä. Raippa ulkokädessä selvittiin kuin selvittiinkin ohi, vaikka hepalla oli selvästi mielessä tehdä sama homma uudemman kerran. Laukassa oli hyvä istua, vaikka vähän vauhdikkaammassa pätkässä alkoikin jo vähän tulla orpo olo. Vaikka liike on ihanan pehmeä, meno tuntuu isolla ja pitkäkoipisella hepalla helposti aika vauhdikkaalta... Pohkeita pitäisi kuulemma käyttää reilummin, nyt ne kai sitten vaan jämähtävät kylkiin ja jäävät siihen...

Muuta ei oikein ehditty tehdäkään, eikä paljon olisi jaksanutkaan, Luikeron eteenpäin puskeminen hellekelillä oli aika rankkaa. Olin kumminkin ihan tyytyväinen tuntiin, ja niin taisi olla Tiiakin, eli ehkä edistystä on kuitenkin vähän tapahtunut? Tasapaino on tainnut ainakin vuodessa vähän parantua, vaikka ei vielä varsinkaan laukassa mitään kauheita äkkiliikkeitä kestäkään. Luvattoman laiskasti kyllä liikuttiin ja raippaa sai käyttää reilusti, tuolta hevoselta ei kyllä mitään irtoa ilmaiseksi. Tai ei sentään – laukkojen jälkeen ravattiin pieni pätkä reippaasti.