Tänään käytiin Heinin kanssa katsastamassa uutta tuttavuutta, Pimua. Etukäteistietona oli että Pimu on eteenpäinpyrkivä tasainen menijä, jolla on pienehköt liikkeet. No, eteenpäinpyrkimystä oli, mutta liikkeet olivat kyllä aikas vetävät! Tammalla on ratsastettu vasta puolitoista vuotta, joten mikään osaava hevonen se ei ole, mutta nuoresta iästään huolimatta ei myöskään vaikuttanut mitenkään arvaamattomalle.  Ohi ajanut traktori ei aiheuttanut kuin pienen vilkaisun, sen sijaan kentän toisessa päässä oli kyllä joku pelottava paikka mistä se ei oikein uskaltanut mennä, vaan koitti väistää joka kerta.

Päästiin molemmat liinan päähän (Heini sai olla koekaniinina), ja se tuntuikin hyvälle vaihtoehdolle kun sitä vauhtia ja liikettä tosiaan riitti. Tarkkana piti olla myös sen kanssa että suusta ei jää vetämään. Kevyt ravi sujui aika hyvin kumminkin, kädet pysyi paikallaan ja jalat myös. Välillä vauhti tahtoi kiihtyä, ja ongelmana oli vähän se, että jos pohkeet eivät olleet kunnolla kiinni ja pidätti, heppa tahtoi siirtyä käyntiin. Eli meikäläisellä oli käytössä oikeastaan vaan kaksi vaihdetta – käynti tai rivakka ravi.

Harjoitusravia mentiin suht pieniä pätkiä, ja kylläpä tuntuikin pomppuisalle. Pidin harjasta kiinni että sain pidettyä kädet paikallaan, ja kyllähän siellä sillä tavalla istui. Kuulemma kumminkin hyvälle ja suht rennolle näytti vaikka ei ihan sille tuntunutkaan. Välillä aloin kumartua eteenpäin, ja siinä vaiheessa Pimu päätti joka kerta siirtyä käyntiin.

Sisäpohkeen kanssa sai olla aika tarkkana koko ajan – varsinkin toisessa kulmassa Pimu tahtoi joka kierroksella oikoa. Ihan suht kivasti se kumminkin tuntui taipuvan ja tottelevan pohjetta, vaikka ei mikään herkkäkylkinen ollutkaan. Pari kertaa tehtiin täysi stoppi, ja siitä sitten päästiin liikkeelle vasta tosi ronskein pohkein.

Laukkaa piti kokeilla myös vähän, mutta se jäi vielä vähän vähäisemmäksi kuin oli aikomus, kun en tahtonut saada laukkaa aikaiseksi ollenkaan. Muutama eka nosto onnistui, seuraavat jäivät yrityksiksi. Lopuksi sain vielä työllä ja tuskalla puolisen kierrosta sujumaan.  Taisi meikäläisen laukka-istunta taas tehdä tepposensa.

Laukkayritelmien jälkeen oli työ ja tuska saada enää edes kelvollista ravia aikaiseksi kun tipahdeltiin käynnille vähän väliä. Sitten kun sain tammuskan ravaamaan, se ei enää taipunut ollenkaan vaan meni pientä ympyrää ihan kylkimyyryä. Kuulemma siinä näki sen mitä tapahtuu jos jännittää kädet ja istunnan. Tässä vaiheessa oltiin keikuttu liinan päässä jo reilu puoli tuntia, ja alkoi jo olemaan vähän keskittymiskyvytön olokin. Oikein tsemppaamalla sain vielä istuttua sen verran kunnolla että saatiin pari kelvollista ravikierrosta aikaan.

En oikein tiedä pitäisikö tämän päivän touhuiluista olla tyytyväinen vai masentunut – perusistunta tuntuu olevan ihan suht koht kunnossa, ja meno näyttää ihan hyvälle. Mikä kumma siinä sitten vaan on että siellä selässä tuntuu niin epävarmalle? Vauhti yhdistettynä isoihin liikkeisiin tietenkin hankaloittaa hommaa, mutta silti...  Toisaalta taas Heini sai istunnastaan paljon enemmän kritiikkiä, vaikka menee noin vaan minkälaisella kopukalla tahansa ja vieläpä esteitä. Mietittiin voiko se vaikuttaa että Heini puristaa reisillä ja polvilla jolloin olo on ehkä tukevampi vaikka pompottaakin?

Opettaja oli ihan asiallinen, paikka siisti ja hevonen kiva. Jos kokeilisi vielä muutaman liinatunnin, ja katsoisi josko sitä sen jälkeen rohkenisi vapauteen...  :o)