Ponitäti taitaa taantua ponitytöksi – sen verran ihana tunti oli tänään Tiian orilla ettei sitä voi oikein kuvata kuin sydänhymiöillä. Kaiken lisäksi nyt näyttääkin sille, että saan talven ratsastustunnit soviteltua jotenkin työmatkan varrelle, eli voisin sittenkin jatkaa tunteja Tiialla. Ja kimolla ei kuulemma edelleenkään tarvitse mennä.

Edellisellä tunnilla olikin taas kimon osalta äksöniä, kun se pukitteli jättipukeilla ratsastajaansa alas, ja oli muutenkin säikky ja hankala. Tuommoista katsoessa tulee aina itsellekin vähän epävarma olo, mutta selkään päästyä se onneksi hälveni jo alkuverkan aikana. Tänään koitin kiinnittää vähän enemmän huomiota verkkaan, tein paljon voltteja, ja koitin tehdä pohkeenväistöäkin vähäsen, sekä laukattiin kumpaankin suuntaan (käsien jännittyminen sai kommenttia verkkalaukassa). Ori oli hyvin vertynyt kun Tiia oli hypännyt sillä (130 senttiä kuulemma ) meitä ennen, ja siinä välissä oli vielä tavallinen tunti. Laukat nousivat tänään hyvin kun ne viimeksi takkusivat, ja muutenkin ori oli vähän suosiollisemmalla päällä. Silti ekat harjoitukset olivat aika tuskaa, ei saatu kauheasti kehuja. Estesatulassa könötettiin taas tänään, ja lisäksi varusteina oli martingaalit ja full cheek -kuolaimet. Olisipa kiva päästä taas kohta jo koulusatulaan, josko siinä saisi edes vähän nätemmän istunnan.

Aloitettiin tekemällä puolikkaita takaosakäännöksiä neliöllä (tahmeassa käynnissä ), ja siitä sitten jatkettiin neliöllä ravissa, kulmat käynnissä. Ravi piti saada heti – ja sen piti olla vauhdikas ravi – eikä Tiialle oikein kelvannut meidän yritykset. Välissä sain oriin sen verran vauhtia, että se oli lähteä laukkaan (ja lähtikin välillä) kulmien jälkeen, mutta sitten kun siirryttiin taas tekemään niitä takaosakäännöksiä, vauhti hyytyi väkisin eikä raipastakaan ollut pahemmin apua. Tiia otti meidät sitten vuorotellen ohjista pitäen pistämään hevoset väistämään sitä pohjetta, ja aika paljon sai kyllä raippaa käyttääkin että käännöksistä tuli nopeita. Tiian mukaan mulla on ihan väärä taktiikka käyttää pohjetta, kun olen jostain (ei mitään hajua mistä?) oppinut käyttämään pohjetta naputellen nap-nap-nap-nap, kun taas Tiian mielestä yksi reilumpi pukkaus pohkeella pitäisi riittää. Mitenhän lienee, tai riippuuko hevosesta ja opettajasta?

Ja sitten laukattiin! Tänään harjoituksena oli laukata ensin pääty-ympyrä, jatkaa siitä pitkää sivua pitkin toiseen päätyyn, ja tehdä siellä kummallekin puolelle kenttää voltit. Pari kertaa päästiin putoamaan raville, mutta laukat nousivat joka kerta hyvin uudelleen. Eka esteenkiertäminen voltilla meni taas pipariksi, ja vähän jännitti sekin että jos en saa käännettyä, niin päädytäänkö hyppäämään esteen yli. Niin vaan kumminkin saatiin niitä pieniäkin voltteja tehtyä, vaikka välillä Tiia joutui aika kovasti käskyttämään. Missään välissä ei kumminkaan pelottanut, vaan laukkaaminen oli ihanaa ja sitä olisi voinut jatkaa ihan miten kauan vaan! Mitä enemmän laukattiin, sen paremmalta alkoi tuntua (oma istunta taisi matkan varrella rentoutua), ja kerrankin vauhtia oli Tiiallekin tarpeeksi ja saatiin oikein kehuja siitä että hevoset laukkaavat hyvin. Jee!