Koko kurssin ajan on ollut hellettä, mutta tänään oli lämpöennätys kun mittari näytti liki kolmeakymmentä astetta. Hevoset, ratsastajat ja opettaja olivat nuuduksissa ja hiekka pölisi. Ratsuna oli tänään taas ihana V-suokki.

Pitkän alkukäynnin jälkeen ravattiin vähän pääty-ympyröitä ja voltteja. Alkuun keventäminen sujui hyvin (paitsi että viiden minuutin jälkeen selkälihakset jo huusivat tuskasta), mutta jonkun ajan päästä lähti taas menemään vinoon. Reippaampaa ravia ratsastaminen auttoi vähäsen. Muutaman kerran Vee meinasi hyytyä voltille, mutta sain sen reippaampaan vauhtiin kun Tiia sanoi että voidaan lopettaa kun saan sen menemään kerran kentän ympäri ja voltille reippaasti  ;-D Minuun leväperään tehoaa aina lahjonta : )

Lepuutettiin vähän aikaa käynnillä, ja sitten tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Tässä kohtaa tulikin sitten päivän oivallus – ensin saatiin tehdä niin kuin on muualla opittu – ja sitten saatiin vinkiksi että kannattaa siirtää pohkeita vähän taaksepäin ja keventää istuntaa. Johan oli muuten paljon helpompaa!

Sitten laukkaa – jota ihan odotin kun kerran alla oli niin tasainen heppa. Ensin laukattiin toinen pitkä sivu ja mentiin muuten käyntiä, ja lopuksi laukattiin pitkä sivu ja tehtiin pääty-ympyrä perään. Suoran sivun laukkaaminen oli kohtuu helppoa, meikäläinenkin arvasi pitää kädet irti harjasta. Ympyrä oli jo vähän haasteellinen, ekalla kerralla mentiin liian iso ympyrä, ja kun seuraavalla kerralla koitin sitten pienentää sitä, niin päädyttiin kentällä olevan esteen eteen. Näin jo itseni liihottelemassa komeassa kaaressa esteen yli, mutta hidastettiin ja väistettiin este viime hetkellä. Seuraavalla kierroksella sain ympyrän muuten onnistumaan, mutta vauhti hyytyi ympyrän puoliväliin. Neljäs kerta sitten jo onnistui! Aika lailla sladissa mentiin, ja kankkukin meinasi vähän taas lipsahtaa satulan ulkoreunalle.

Vee oli tänäänkin oikein kiva, ja laukkaaminen on siitä selvästi tosi kivaa. Se ei meinannut millään malttaa mennä käyntiä ennen lähtölupaa, ja laukat nousivat tosi helposti. Sillä on kyllä tosi kiva mennä, kun se on reipas, mutta sen kyydissä ei tarvitse silti yhtään jännittää. Paitsi että sillä on kuulemma tallin korkein putoamisprosentti, pukittelusta jotuen. Vähän se myös tuppaa kompuroimaan, ja kuulemma kaatuu polvilleenkin silloin tällöin, on tehnyt sitä nuoresta saakka.

Laukkojen jälkeen ravattiin vielä ihan vähän, ja sitten lähdettiin pellolle loppukäynneille. Tiia meni kimollaan edellä. Loppukäynti olikin haastavinta koko tunnista, kun Vee koitti koko ajan napostella ohraa ja pajunoksia. Onneksi oli hanskat, siltikin kädet on palohaavoilla. Pohkeiden antaminen auttoi vähän, mutta suomalaisella sisulla se niitä korsia vaan napsi. Eikä ollut kyllä ainoa, kentälle palatessa kaikilta kolmelta roikkui eväät suupielissä  : D  Takapellolta piti kääntyä takaisinpäin kun siellä oli linnustajia. Kentälle jo oli kuulunut laukauksia, ja pellolla sitten melkein törmättiin pusikossa naamioinnin takana piileskeleviin miehiin. Onneksi alla oli rohkeat hepat!

Ihana rento tunti – ja voisin kyllä mennä tuolla charmantilla vanhalla pojalla vaikka joka kerta  :o)